ITCCA

IMG_1684

Mestari Chu opetti ensi kertaa Suomessa kesällä 2013.

 

ITCCA (International Tai Chi Chuan Association)

ITCCA:n opetuksen perustana on kiinalaisen Yang-suvun taiji-perinne, ”alkuperäinen Yang-tyyli”, jonka kehitti Yang Lu Chan (1799-1872) Chen Changxingiltä saamansa opin pohjalta.

Perinne hienouksineen välittyi pitkään ainoastaan perhepiirissä, jotta ”salaisuudet” säilyivät autenttisina seuraavalle sukupolvelle. Julkisesti tätä tietotaitoa on opetettu 1900-luvun jälkipuoliskolta lähtien.

Perinteen nykyinen haltija, mestari Chu King Hung on opettanut alkuperäisen Yang-tyylin taijita Euroopassa jo yli 40 vuotta. Hän on perustanut ITCCA:n edistääkseen Yang-suvun taijin säilymistä ja leviämistä.

ITCCA toimii tällä hetkellä kahdeksassa maassa: Belgiassa, Hollannissa, Italiassa, Itävallassa, Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä ja Suomessa. Valtuutettuja opettajia on useita satoja.

Suomessa ITCCA:n toiminta alkoi vuonna 2004 Mika Määttäsen ja Anne Ahosen johdolla. Tällä hetkellä ITCCA:n taiji-opetusta on Suomessa saatavilla yli 20:lla paikkakunnalla.